somemarkkinointi

Labtex

Asiakasreferenssi

Tausta

Labtex on kotimainen hyvinvointialan kuluttaja- sekä ammattilaistuotteiden tukkukauppa ja maahantuoja, jonka tuotteita myydään oman verkkokaupan lisäksi mm. apteekeissa kautta Suomen. Labtex halusi kasvattaa tuotteidensa tunnettuutta ja kysyntää vaikuttavalla somemarkkinoinnilla.

Ajankohta

08/2026 → jatkuu

Palvelut

Tuotamme Labtexille somemarkkinointia ja somemainontaa, sekä siihen liittyvää säännöllistä sisällöntuotantoa. Asiakkaan sometilit perustettiin nollasta. Tavoitteena oli rakentaa LabTexille tunnettuutta ja ohjata kuluttajia somesta myyntikanaviin.

Ensimmäisen kokonaisen yhteistyökuukauden jälkeen seuraajia oli kertynyt yli 500, toisen kuukauden jälkeen pitkälti yli 800 ja somemarkkinointi alkoi näkyä jo selvästi myös verkkokaupan liikenteessä ja myynnissä. Toisen kuukauden jälkeen sisältöön reagoivien osuus tavoitetuista yli kaksinkertaistui ja kolme neljästä profiilivierailusta johti verkkokauppavierailuun.

Edellinen
Edellinen

Puustelli